Sää Virossa
![]() |
Muutama säälinkki: - Viron ilmatieteen laitos- Foreca - weather.ee - paikalliset nettikamerat ![]() |
Viron sää määräytyy suuressa määrin sen läheisyydestä Itämereen. Kesän keskilämpötila on miellyttävä 16.4°C, mutta se voi korkeimmillaan ulottua jopa 30°een. Päivänvaloa saattaa kesällä olla 19 tuntia, mitä paikallisesti kutsutaan „valkeiksi öiksi“. Keväisin ja syksyisin voi olla kevyitä sateita, joten ota mukaan sateenvarjo ja vettäpitävä takki. Talvella sade muuttu lumeksi, kun lämpötila putoaa nollan alapuolelle (ihanteellinen hiihtokeli, suurenmoinen myös kelkkailuun ja lumiukkojen rakentamiseen!) - joten kääriydy lämpimiin. (Visitestonia) Viro kuuluu mantereisen ja merellisen ilmaston siirtymävyöhykkeeseen. Ilmasto on lauhkea, kesät ovat lämpimiä ja talvet leutoja. Viron ilmastoon vaikuttavat muun muassa Suomenlahti, Itämeri, sekä Golf-virran ja Atlantin läheisyys. Viron vuotuinen sademäärä on noin 767 mm. Pysyvä lumipeite saapuu ensiksi itäiseen viroon, yleensä joulukuun alussa, ja viimeisenä Saarenmaalle, yleensä vasta tammikuun puolella. Lumipeite pysyy suurimmassa osassa maata noin 100 päivän ajan, mereisillä alueilla se pysyy lyhyimmän aikaa. Pisimpään lumipeite pysyy Haanjan ylängöllä. Lumet ovat sulaneet lounaisesta Virosta ja Saarenmaalta yleensä maaliskuun viimeiseen päivään mennessä, ja muualta Virosta huhtikuun alkupäivinä. Keväät ovat kuivia ja aurinkoisia, terminen kesä alkaa keskimäärin toukokuun puolessa välissä. Heinäkuu on lämpimin kuukausi, jolloin keskimääräinen lämpötila on noin 18 ja päivän ylin lämpötila 23 astetta. Vastaavasti helmikuu on kylmin kuukausi, jolloin keskilämpötila on -3,5 – -7 astetta. Yli puolet vuodesta sää on liikkuvien matalapaineiden takia pilvinen, tuulinen ja sateinen, etenkin syyskuukausina. Tuulet puhaltavat enimmäkseen lounaasta, mutta keväällä ja alkukesällä tuuli puhaltaa lännestä ja koillisesta.(Wikipedia)
Klikkaa tästä PIKALINKIT: JA MINKÄLAISELTA NÄYTTÄÄ ILMA JUURI NYT VIROSSA? MUUTAMA LINKKI VIROLAISEEN WEB-KAMERAAN: - Jogeva - Kardla - Kohtla-Nomme - Kunda - Kuressaare - Otepää - Paide - Pärnu - Tallinna - Tartto - Viljandi - |
![]() |